1. Tähdetön

Jo pimeys saa
Laskeutuu kuolleiden maahan
Alas taivas painaa päämme
Hävityksen silmiltä piilottaa
Yksin yöstä kurkotan valoon
Sen halki huudan: päästäkää minut!
Ei kukaan sanaakaan sano
Tuskin vaipuu uneen
On kajo poissa palavan maailman
Pois huuhdottu kaipuu elämän
Reki raskas meitä seuraa
Kuolema jaloissamme
Yllä vain tähdetön taivas
Alla eloton maa
Jo pimeys saavuttaa
Maailman viimeisen reunan
Savuna karanneet muistot
Kaupungit ihmisten
Aika täynnä elämää
Piirtynyt vereen ja tuhkaan
Yllä vain lohduton taivas
Alla hylätty maa
Yksin yöstä kurkotan valoon
Vielä huudan: päästäkää minut!
Kiehuu saastunut meri
Kuoriutuu verinen kiveys katujen
Loppumme vielä pilviä reunustaa
On ilma täällä niin raskas
Vesi virtaa myrkkyä
Vain sodan aseet ruostuvat
Hylättyinä pohjassa
Mihin haudat ruumiit?
Minne juosta kun aurinko nousee?
Näkeekö kukaan jos kohotamme lippumme?
Kuuma tuuli hetken pyyhkii rantaa
Valkoinen lintu sen mukaan katoaa
Mikään ei elä enää, ei mitään taakse jää
On askel täällä niin raskas
Tietä ei näy kivien alta
Pohjoinen kätkeytyy pilvien taa
Harmaa maisema pyydystää aaveita
Mennyt hiljaa pyyhkiytyy taivaanrantaan
Jalkojen alla murheiden maa
Jossa mikään ei elä enää

2. Hävitetty

Hävitetty on maailma, johon synnyimme.
Tuhottu kaupungit, joissa asuimme. Päiviä sitten
jätimme kaiken taaksemme, toivoen että jostain löytäisimme vielä paikan jossa on mahdollista
elää.
Emme ole nähneet vielä ainuttakaan ihmistä, vain poltettuja
taloja ja eläimiä, joiden sairaudet kalvavat myös meitä.
Kaikki meistä eivät selviä pitkään.

3. Muinaiset

Polku jostain tuttu vie eksyneet mukanaan
Kaatuneet puut metsän reunaan askeleet johdattavat
Tällä vielä kaikuu laulu niiden muinaisten voimien
Joiden kyyneleistä heijastuu lopun nähnyt tähdetön yö
Varmasti lehdet maassa mätänevät jotain muistavat
Ehkä kuulivat kun tuhon airuet tästä ohi ratsastivat
Kaukana sodasta ja nälästä
Kaukana maailmasta joka syttyi tuleen
On tänne jäätävä, meitä on niin vähän
Luotettava jumaliin, ehkä hetken vielä selviämme
Saamme yösijan viereltä kantojen, lehvistä peiton
On turha pelätä virtaavaa vettä
Ei täällä taivaalta sada tuhkaa
Jos et tunne itseäsi pimeässä
Et tiedä mitä kuulet hiljaisuudessa
Suusta suuhun kulkevat ikiaikaiset viisaudet
Sanat vuosilta ennen syntymäämme
Kaiken sen tiesimme vaan emme ymmärtäneet
Kun tuhannet silmät meitä tuijottavat
Niiden suuntaan kääntyvät päämme
Kohdatkaa muinaiset!
Muinainen mahti, joka repii luomukset ihmisten
Ja syntyy itse uudelleen
Kun taivas aukenee ja kastelee maan
Juurtuu kiveen puu jokainen
Niin kaatuvat seinät linnoitusten
Kuin lasi pirstoutuvat vihan muurit
Ruostuvat koneet ajan edestämme päättyneen
Jäävät pohjaan laivat unohtuneet
Ja jälkemme huuhtoutuvat puhtaaseen veteen
Hetkessä pyyhkiytyvät vuodet tuhannet
Palaavat maahan pyhät kirjoitukset
Kohdatkaa muinaiset!
Kohdatkaa uusi maailma!

4. Nälkä, Väsymys Ja Epätoivo

Nälkä väsymys ja epätoivo ajavat meitä eteenpäin.
En muista, koska joku meistä olisi viimeksi syönyt tai nukkunut.
Päivät ovat lyhyitä, ja aurinko näyttäytyy harvoin.
Taakse on jäänyt monia.
Täällä muutkin etsivät ruokaa, ja me kelpaamme hyvin.
Toivomme löytää edes itsellemme tulevaisuus hiipuu.
Meidän maailmassamme tuskin on enää ketään.

5. Huuto

Silmänkantamattomiin jää silmät sokaisee
Viima täynnä viimmaa viiltää läpi käsien
Vuoret ympäröivät saalistaan, niin vailla uskoa
Mistä voimme täällä elää?
Mistä löydämme tien eteenpäin?
Kylmenee ilma vaikka päivä pitenee
Ei metsä säältä suojaa anna
Harvoin näyttäytyvät selviytyjät erämaan
Taakse jääneet eivät pääse haudan rauhaan
Vuoret ympäröivät saalistaan, niin vailla uskoa
Mistä voimme täällä elää?
Mistä löydämme tien eteenpäin?
Ei elo kohtaa kuolemaa
Ainoastaan kärsimystä ja tuskaa
Viety on kykymme kulkea
Voimat askeleiden ehtyneet
Heikkoina ja haluttomina
Turmioon eksyneet
Taivaan paino laulaa kuorona
Korviamme sen sävel piinaa
Riistäen vapautemme, synnyttäen pelkomme
Saa meidät säälin unohtamaan
Se kaikuu seinämistä
Ilman halki kiirii
Menetetty toivo viimeisten
Vuoret ympäröivät saalistaan, seuraavaksi iskevät
Mistä kukaan täällä elää?
Mistä löytää tien eteenpäin?
Susille jäävät uhreiksi heikot
Vahvat saavat susien tahdon
Silmät sokeina seuraamme ääniä
Vain ihmisluonto pahuudesta elää
Vaisto ottaa vallan kun mieli kääntyy mustaan
Ei näy taivalta jalkojemme alla
Suden loimi yllään, epätoivo apunaan
Pian ensimmäinen tarttuu aseeseen
Tekee lopun jumalanpilkasta ja hulluudesta
Kun viimeinenkin syyllistyy murhaan
Näillä hyisillä poluilla
Minne pimeässä ryömimme
Sinne pedot vaeltavat
Olemme esittäneet roolimme
Se kaikuu seinämistä
Ilman halki kiirii menetetty toivo
Kuule tuomittujen huuto
Valo paljastaa veriroiskeet lumessa
Teoistamme heijastuu matkamme määränpää
Ei elo kohtaa kuolemaa
Kärsimyksen voi lopettaa
Luontoamme pelkään
Vaan enää en voi huutoja vaientaa
Niin sade viimeiset varjonsa langettaa
Lakeudet muuttunett hautausmaiksi
Saman taivaan alla selviytyjät erämaan
Sodan muiston tieltään tuuli pyyhkii
Se kaikuu seinämistä
Ilman halki kiirii menetetty toivo
Jo unessa kuulen tuomittujen huudon

6. Kuolleille

Kuolleille kirjoitan nämä sanat.
Kuulen pimeydessä huutonne, näen valossa hahmonne.
Niin monta teistä jouduin hautaamaan ja maasta kaivamaan.
Juoksen kohti tuntematonta.
Ehkä kohtaan vielä jonkun teistä, vaikka tiedän että matkamme on päättynyt
Kuulen veden virtaavan, pesen siinä kasvoni.
Olkoon tämä lahjani teille.

7. Kuolleiden Maa

Katson pohjaan joen sulaneen
Vesi taittaa valon himmenneen
Katson itseeni, katson sairauteen
Itseni kaikesta vapautan
Niin kylmä maa jolla makaan
Tunnen sen liikkeen jokaisen
Yhteen hetkeen mahtuu elämä
Ajatukset virtaavat veden matkassa
Niin lämmin utuinen ilma
Kaukana aurinko silmältä piilossa
Maailman suljen nyrkkiini veriseen
Itseni kaikesta vapautan
Hetken kai luulin olleeni muualla
Turvassa jumalten kostolta
Missä kohdin kuljimme harhaan?
Ei kukaan täällä voi sitä kertoa
Varjona kuljen kuolleiden maassa
Näen kaikki ympäriltä kuolleina
Joskus kai synnyin uuteen maailmaan
En tiennyt sen päättyvän näin
Kynnyksellä uuden uljaan ajan
Yhä mietin miten tänne päädyin
Kuinka loppumme sai alkunsa
Kuka siitä oli vastuussa
En nähnyt suurta petoa
En kuullut lopun pasuunoita
Kukaan ei tuhonnut aurinkoa
Vain ihminen kylvi tulta
Aikamme päättyi suruun ja ruttoon
Veli Veljeltään elämän niitti
Missä kohdin kuljimme harhaan?
Jäi kaikille jaettavaksi kuolleiden maa
Olen siellä mistä kaikki alkaa uudelleen
Missä valo ei värejä näytä
Kaikkialle levittäytyy tasainen niitty
Vain taivas ylläni vaalenee
Käy rauhaisena vierelläni tuuli
Itse silmäni suljen ja itken
Tänne jään, kaipuuta vailla
Rikotun henkeni veden virtaan annan
Olen siellä mistä kaikki alkaa uudelleen
Tyhjänä näyttäytyy ikuisuus ja aukenee
Kuolleille kuolleiden maa